​​​​​​​TUULA JA PIRKKO ​​​​​​​– MEIL ON AINA TORO

​​​​​​​TUULA JA PIRKKO ​​​​​​​– MEIL ON AINA TORO

INFO
He eivät oikeastaan juuri pidä toisistaan, mutta jostain tuntemattomasta syystä he ovat viettäneet koko elämänsä hyvin tiiviisti yhdessä. Toisin kuin vanhuksista ehkä yleensä luullaan, ikä ei ole jalostanut heitä seesteiseen suuntaan. Päinvastoin. Tuula rakastaa Cindy Crawfordia ja turvavälejä, Pirkko ei anna arvoa lastenlastensa savitöille eikä piirustuksille, eikä hän edelleenkään osaa leipoa. Tuula ja Pirkko on jätetty hankalan luonteensa vuoksi koronakaranteenin rauhaan jo hyvän aikaa sitten, ja siksi heillä on kaikki maailman aika elellä elämäänsä juuri niin kuin he itse lystäävät.

Erinäisten sattumien jälkeen Tuula ja Pirkko päättävät karistaa pölyt matkalaukuistaan, suunnata maalliset tomumajansa Finavian lippuluukulle, maksaa lentoveronsa kenties viimeisen kerran ja suunnistaa kohti Fuengirolan aurinkoista costaa. Eikä aikaakaan, kun Toron varjossa käydään tähänastisen elämän ehkä tärkeimmät keskustelut. Tällä matkalla saavat kyytiä niin Tuulan ja Pirkon tyttärien luutuneet asenteet äitejään kohtaan, kuin patriarkaattinen machokulttuurikin.

Löytyykö Fugen rannalta romanssi, ökyjahti vai Sean Conneryn rintakarva?

Esitys on kunnianosoitus hömelöydelle, elämänilolle, vapaalle tahdolle, tajunnanvirralle, omaehtoisuudelle, tyhmille jutuille, unelmille, ihmisyydelle, ihmisen lajityypilliselle tarpeelle valloittaa tuntemattomia alueita sekä itsemääräämisoikeuden tärkeydelle.

ESITYSPÄIVÄ JA LIPUT
Kehräämö

La 9.4. klo 18

Liput 30/26/17€

​​​​​​​Kesto 2h (sis. väliajan)
Ovet aukeavat 1h ennen esityksen alkua

Käsikirjoitus ja ohjaus: Ria Kataja ja Minna Kivelä
Valosuunnittelu: Nina Sivén
Äänisuunnitelu: Esko Paavola
Kaikissa rooleissa: Minna Kivelä ja Ria Kataja

Lisätietoja

Tapahtuman tiedot
08.04.2022–08.04.2022
Rakastajat-teatteri, Kehräämö
Rakastajat-teatteri, Kehräämö
WWW