Anssi Kela & Knipi

Anssi Kela & Knipi

Klo 20:00 ovet auki
Klo 21:00 Knipi
Klo 22:30 Anssi Kela

Neljällä Emmalla palkittu laulaja-lauluntekijä Knipi julkaisi uuden sooloalbumin ”Valoilmiöitä” keväällä 2022. Rakastettu artisti lähti sen tiimoilta mittavalle albuminjulkaisukiertueelle, joka ulottuu niin klubeille kuin festareille ympäri Suomea.

Lukuisia kulta- ja platinalevyjä saavuttanut Knipi on jättänyt vahvan jälkensä suomalaiseen pop-musiikkiin jo 1990-luvun alusta lähtien. Hänet tunnetaan Egotripin perustajajäsenenä ja palkittuna säveltäjänä, joka on loihtinut hittejä nimille kuten Jonna Tervomaa, Anna Puu sekä Irina. Viime vuosina hänet on opittu tuntemaan ennen kaikkea sooloartistina.

Anssi Kela on 30-vuotisen uransa aikana tehnyt niin paljon hittejä, että pelkästään niistä voisi muodostaa koko illan mittaisen settilistan. Peräti viidellä Emmalla palkittu laulaja-lauluntekijä julkaisi syksyllä 2018 seitsemännen soololevynsä ”Ääriviivoja”. Albumilta lohkaistu, reippaasti yli kolme miljoonaa striimiä Spotifyssa kerännyt menestyssingle Ilves dominoi julkaisunsa jälkeen myös suomalaisia radiosoittolistoja.
Anssi Kela edustaa uutta 2000-luvun lauluntekijäsoundia kertoen tarinaa, jota kuuntelee mielellään ja jota kaikki osaavat laulaa mukana, vaikkei tarkoituksellisesti olisikaan artistin musiikkia kuunnellut. Anssin taito rakentaa show lukemalla yleisön reaktioita ja tuijottamatta biisilistaa on ainutlaatuinen viihdyttäjän talentti, jollaista ei muualta Suomesta löydy.

Lisätietoja

Tapahtuman tiedot
29.04.2022–29.04.2022
Virkistyshotelli Yyteri
Virkistyshotelli Yyteri
WWW