Yyteri

Yyteri on Pohjoismaiden upein hiekkaranta. Samalla se on paljon muutakin, sillä nimen alle mahtuu niin Reposaari, Kallo kuin Ahlainenkin. Yyterin ihmeet eivät rajoitu rantaviivan kuivalle puolelle. Selkämeren kansallispuistossa pääset tutustumaan mielenkiintoisiin ulkosaariin kuten Säppiin, Iso-Enskeriin ja Munakariin.

Tutustu merelliseen Poriin

Ihmisiä uimassa meressä Yyterissä auringonlaskun aikaan

Yyteri

Pohjoismaiden upeimmalla hiekkarannalla on pituutta peräti kolme kilometriä, joten puheet paratiisista eivät ole liioiteltuja. Uniikki luonto ja erinomaiset palvelut takaavat tekemistä ja näkemistä ympäri vuoden.

Yyteri
Puutaloja Reposaaressa

Reposaari

Tee pyhiinvaellus hyvän mielen maanpäälliseen pääkaupunkiin – tuhansien merellisten tarujen ja tarinoiden Reposaareen.

Reposaari

Kallo & Uniluoto

Kallo on pieni kallioinen saari, jonne pääsee ajamalla valtatie kakkosta suoraan kertaakaan kääntymättä – vaikka Helsingistä asti. Sen maisemat ja tunnelma jättävät jäljen vierailijoiden sydämiin. Uniluoto taas on puutalokaupunginosa Kallon vieressä.

Kallo & Uniluoto
punainen talo Ahlaisissa

Saaristotie & Ahlainen

Saaristotien ympärillä sinua tervehtivät meri ja maisemat – matkan varrelta löytyy myös idyllisen ihana Ahlaisten kylä.

Saaristotie & Ahlainen

Selkämeren kansallispuisto lumoaa

Merellistä magiaa ja saariston charmia. Kustavista Merikarvialle ulottuva Selkämeren kansallispuisto kutsuu sinua seikkailemaan laineillaan ja rannoillaan.
Selkämeren kansallispuisto

Ajankohtaista Yyterissä

Uutisarkisto

Yyteri lukuina

3
kilometriä rantaa
285000
kävijää vuonna 2023
30
kilometriä retkeilyreittejä
15
luontotornia ja -lavaa