Johanna Pöykkö: Kaaret, Poriginal galleria, yläkerta

Johanna Pöykkö: Kaaret, Poriginal galleria, yläkerta

Johanna Pöykkö
KAARET
3.-20.9.2022
Poriginal galleria

Mitä kannamme mukanamme? Mitä näemme, kun katsomme samaa näkyä?
Minkä läpi katsomme sitä?

On aika ennen koronaa. On aika ennen Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainaan. On aika ennen huolta.
On aika ennen iloa. On tämä hetki. Ihmisyys suhteessa omiin ja rinnalla kulkevien kokemuksiin.

Ihmisyys, suhteet toisiin ihmisiin, kulkee osana taiteen tekemistäni. Niitä mietin maalatessani ja
leikatessani kangasta. Taiteen tekemiseni lähtee materiaalisesti usein liikkeelle valkoisesta
lakanakankaasta. Työstän sitä serigrafialla, maalaamalla, pinnoittamalla, leikkaamalla ja
ompelemalla. Näistä kangaselementeistä rakennan tiloja ja tilallisia teoksia. Olen viime aikoina
työskennellyt isojen tilallisten teosten parissa. Lapsuuden lakanamajojen mittakaava on kasvanut
samassa suhteessa kuin tekijä.

Onko taide olemassaolon dokumentointia vai itseilmaisua? Minulle taiteen tekeminen on ajan
viettämistä ajatusteni kanssa. Tavoittelen jotain näkyä, jonka haluan muidenkin näkevän. Katsomme
samaa näkyä kukin omista lähtökohdistamme. Kuinka kauas taakse muistan? Kuinka kauas
eteenpäin kuvittelen?

Lisätietoja

Tapahtuman tiedot
03.09.2022–20.09.2022
2. kerros
Poriginal galleria, Porin taidemuseo
WWW