Maj Karma 30-vuotisjuhlakiertue Yyteriin 17.12.2022
Maj Karma Showtime n. 22:00
Liput alk. 30,00€
Yksittäiset liput myynnissä Ticketmasterilla.
Ryhmä-, ruokailu- ja huonepaketit pääsylipuilla suoraan Virkistyshotellilta!
(myynti@virkistyshotelli.fi)
Maj Karma
Rockyhtye Maj Karma juhlistaa 30-vuotista uraansa neljän keikan juhlakiertueella, joka nähdään joulukuussa Tampereella, Jyväskylässä, Helsingissä ja Porissa.
Keikkojen ennakkoliput tulevat myyntiin kunkin keikkapaikan omassa lipunmyyntikanavassa keskiviikkona 21. syyskuuta klo 9.
Vuonna 1992 Harjavallassa perustettu Maj Karma kapusi uransa alussa nopeasti suureen suosioon, ja erityisesti vuonna 2006 julkaistu, julkaisuviikollaan Suomen virallisen listan ykköseksi noussut albumi ”Ukkonen” vakiinnutti yhtyeen paikan väkevän kotimaisen heavyrockin kulmakivenä.
Yhtyeen solisti Herra Ylppö kommentoi 30 vuoden merkkipaalun saavuttamista näin:
”Osoittaa täydellistä selkärangattomuutta, että tämä yhtye on edelleen kasassa. Alkuperäinen tarkoitushan oli soittaa yksi ainoa hätkähdyttävä keikka ja hajota. No, keikka ei hätkähdyttänyt ketään ja me jatkamme edelleen 30 vuoden jälkeen. Tällaista selkärangattomuutta on syytä juhlia yhdessä faniemme kanssa.”
Musiikillisesti uusiutumiskykyinen, melankoliaan taipuvaisista lyriikoistaan ja intensiivisestä livestään tunnettu Maj Karma on viettänyt lähivuosina hiljaiseloa ja esiintynyt livenä vain kerran, kuluneen kesän Karmarockissa Harjavallassa. Bändillä ei toistaiseksi ole keikkasuunnitelmia juhlakiertueen jälkeiselle ajalle, ja yhtye jakaa suuret odotukset joulukuisia keikkoja kohtaan:
”Maij’ Karman Kauniit Kuvat perustettiin Harjavallassa 1992. Vitun 30 vuotta sitten, 18-vuotiaina kuninkaina. Eipä oo vuosijuhlia pidetty matkan varrella, joten nyt pidetään. Vikaa odotellessa!”, Häiriö Piirinen tiivistää bändin odottavan tunnelman.
Voit halutessasi napata keikkapaketin ruokailulla tai/ja majoituksella. Katso paketit alempaa!
Meriravintola tarjoilee jokaisena keikkailtana keikkailtaa varten suunnitellun buffetin, jonka julkaisemme myöhemmin!
Myös Bistro Yvonne toivottaa tervetulleeksi ruokailemaan sekä drinkeille ennen keikkaa.
Kysy myös Maisemasauna Prameeta tai kylpylälippuja, niin tehdään yhdessä unohtumaton keikkailta!
MAJOITUS- JA RAVINTOLAPAKETIT
Lippu + Buffetruokailu: 60,00€
Lippu + Majoitus: 93,00€/hlö/2hh
Lippu + Majoitus + Buffetruokailu 120,00€/hlö/2hh
Varaa lisäpalvelut lippuineen suoraan myynnistämme sähköpostitse:
myynti@virkistyshotelli.fi
Katso kaikki Virkistyshotellin tapahtumat täältä: