Kuvataiteilija Satu Wiinikka luo Teljäntorilla sijaitsevaan tyhjään liiketilaan taideteosta, jonka inspiraationa toimii tilan historia. Tarkoitus on tuoda saavutettavampaa ja lähestyttävämpää taidetta keskelle ihmisiä, ja ohikulkijat pääsevätkin seuramaan teoksen kehittymistä keskellä kaupunkiarkeaan maaliskuun loppuun saakka.
”Täällä tilassahan tuoksuu suklaa, kun tänne tulee. Metatasolla karkkiaihe liittyy myös siihen, että haluan taiteellani kommentoida ylikulutusta ja sitä, miten kuluttamista käytetään. Kyllä sen lopullisen taideteoksen näkee sitten, kun se on valmis.”
Wiinikan taideteos on ensimmäinen pilottikokeilu osana Interreg Baltic Sea Region Liveability -hanketta. Porin kaupunki on mukana uudessa, kolmivuotisessa EU-hankkeessa yhdessä seitsemän muun Itämeren alueen kaupungin ja muiden yhteistyöorganisaatioiden kanssa. Liveability-hankkeen tarkoituksena on luoda elettävämpää ja asuttavampaa kaupunkikeskustaa kehittämällä luovuuden rutiinia niin julkisten palveluiden suunnittelussa kuin myös rohkaisemalla kaupunkilaisia itseään tuottamaan elävämpää kaupunkikeskustaa, esimerkiksi tyhjiä tiloja täyttämällä.
Lue lisää: https://www.pori.fi/uutinen/etusivun-uutiset/teljantorilla-tyhja-tila-muuttuu-keskustaa-elavoittavaksi-taideteokseksi/13/02/2023/