Valokuvan matkassa 1920-luvulle -näyttely Porin pääkirjastossa

Valokuvan matkassa 1920-luvulle -näyttely Porin pääkirjastossa

Kotkalainen valokuvaaja Timo J. Grönlund on koonnut näyttelyn isänsä Paavo Grönlundin (1897–1974) jäämistöstä löytyneistä 1920-luvun valokuvanegatiiveista. Esillä on 27 negatiiveista tuotettua vedosta. Kuvat on otettu Vest Pocket Autographic Kodak ja Welta -kameroilla, jotka nekin nähdään näyttelyssä.

Valokuvien henkilöt ja aihepiirit ovat olleet osa teknisistä innovaatioista innostuneen Paavo Grönlundin sielunmaisemaa ja elämää Reposaaressa. Kaikista kuvista näkee, että tullivirkailijana ja saarelaisena Grönlund rakasti merta ja sataman elämää. Kuvissa 1920-luvun maailma ja ihmiset heräävät henkiin kiehtovasti ja koskettavasti.

Paavo Grönlund otti paljon kuvia myös itsestään: ”Nämä kuvat muistuttavat siitä, etteivät selfiet, omakuvat, ole pelkkä nykypäivän ilmiö”, Timo J. Grönlund toteaa.

Isän nuoruuden valokuvausharrastus tuli Grönlundille yllätyksenä. Löytyneet valokuvat pakottivat salapoliisimatkalle menneisyyteen. Koska kukaan ei enää ollut kertomassa kuvien taustatarinoita, ne oli pakko etsiä itse.

Kaikki alkoi lentokoneesta. Selvitysten jälkeen Grönlund tunnisti Mäntyluodossa otetun lentokonekuvan vuodelta 1928 kuvausajankohdan sekä lentoon ja lentokoneeseen liittyvien yksityiskohtien avulla. Lentopäiväkirjan mukaan kone oli samana vuonna tehnyt pakkolaskun Kotkan edustalle moottorivian takia.

Grönlund otti tavoitteekseen taustoittaa jokaista näyttelyssä esiintyvää kuvaa löydettävissä olevilla historiatiedoilla. Esimerkiksi yksi laivakuvista paljastui kuolemanlaivaksi nimetyksi surullisen kuuluisaksi alukseksi.

Tervetuloa kuvalliselle ja tietoa täynnä olevalle matkalle aikaan, jolloin valokuvaus ei ollut vielä jokapäiväistä. Näyttelyyn voi tutustua maksutta kirjaston aukioloaikoina.

Lisätietoja

Tapahtuman tiedot
09.05.2023–27.05.2023
Porin pääkirjaston näyttelytila, 1. kerros
Porin kaupunginkirjasto ja Timo J. Grönlund
WWW