Yksinäisten sydänten ehtoo – ystävänpäiväkonsertti

Yksinäisten sydänten ehtoo – ystävänpäiväkonsertti

Ystävänpäivän idea romanttisen rakkauden juhlana on rantautunut voimakkaasti myös meille Suomeen. Sen ympärillä nähdään paljon kuvastoa pörröisestä lemmestä, kynttilänvalosta ja illallisista.

Paljon mielenkiintoisempaa on kuitenkin se, kun kaikki ei olekaan niin hyvin. Nyt onkin aika kaivaa kipeimmät erobiisit päättyneiden suhteiden, kaipuun ja räkäpaperin täyttämistä roska-astioista. Koko lemmen kirjo alkuihastuksen kutkutuksesta eron jälkeiseen uuden elämän alkuun koetaan tämän musiikintäyteisen illan aikana.

Rakastajat-teatterin näyttelijä Henri Välikangas sekä Porin vauhdikkain musiikillinen parivaljakko, Duo Saara ja Mikko, avaavat kyynelkanavat huumorin sävyttämällä konsertilla, johon on valikoitunut kauniita, tunnettuja ja vähän tuntemattomampiakin kappaleita meiltä ja muualta. Illan aikana nähdään upeita tulkintoja, niistämisen ääniä sekä miten käy, kun oikea ex-pariskunta laitetaan esiintymään yhdessä.

Tervetuloa jakamaan ilta yksin tai yhdessä, täällä kaikki ovat yhtä tärkeitä ja hienoja!

Esiintyjät: Saara Salmi, Mikko Viinamäki, Henri Välikangas

ESITYSPÄIVÄ JA LIPUT
Studio Hilkka

Ti 14.2. klo 18.30 loppuunmyyty
Ke 15.2. klo 18.30

Liput 20/15 €

Kesto n. 1,5h (sisältää väliajan)
Ovet aukeavat 1h ennen esityksen alkua

Konsertissa on istumapaikat.

Lisätietoja

Tapahtuman tiedot
15.02.2023–15.02.2023
Rakastajat-teatteri, Studio Hilkka
Rakastajat-teatteri
WWW